Luonne, menneisyys ja tulevaisuus
MUISTAN kuin eilisen päivän sen hetken, jolloin näin Biankan ensimmäistä kertaa. Toimin silloin näyttelyjaoksen tuomarina ja olin arvostelemassa vuonohevostammojen luokkaa. Bianka tuli kehään viimeisenä ja henkeni suorastaan salpautui nähdessäni pienikokoisen tamman: Se kannatteli häntäänsä korkealla, tanssahteli säikähtäneenä hiekkakentällä niin että sen kavioista nousi pieniä pölypilviä ja sen pää oli noussut uhmakkaasti ylös. Sen pienet korvat nousivat pystyharjan molemmilta puolilta ja sieraimet oli laajentuneet suuriksi. Tamman karva kiilsi ja se oli lähes samaa sävyä kuin kentän pohjusteena ollut hiekka. Se oli varmasti yksi kauneimmista vuonohevostammoista, joita olin nähnyt. Luokan tuomaroituani kävin juttelemassa Biankan omistajan, minulle jo ennestään tutun kasvattajan kanssa. Marjo-kaimani kertoi tuon suloisen olennon olevan hänen uusin tuontinsa Norjasta. Bianka oli kasvanut suuressa laumassa puolivillinä ja oli vieläkin kovin arka ja arvaamaton, vaikka luottamus ihmisiin kasvoi päivä päivältä. Sen kohtaamisen jälkeen en nähnyt Biankaa pitkiin aikoihin, mutta pieni rakkauden siemen tuota pystyharjaa kohtaan oli jo kylvetty sydämeeni.
SEURAAVAN kerran kohtasin Biankan paljon myöhemmin, kun etsin sopivaa emää tilausvarsalle. Bianka tuntui täydelliseltä valinnalta ja varsa laitettiinkin alulle. Cornflowers's Brazieriksi nimetty kultaturkkinen tammavarsa syntyi ja tuli luokseni Purppuraan hetkeksi, kunnes lähti takaisin koulutettavaksi Ruiskukkaan. Kun sitten Ellan täydettyä neljä vuotta menin sitä hakemaan takaisin, sain kuulla Biankan olevan myynnissä. Sydämeeni hulmahti lämmin tunne: Olin varma, että tammasta tulisi nyt omani. Ja niin siinä kävikin: 3.3.2004 trailerista otettiin ulos kaksi vuonohevosta, upea Biankani ja sen jälkeläinen Brazier. Sieluni meinasi pakahtua onnesta, kun näin miten äiti ja tytär ravasivat ensimmäistä kertaa tarhassa: Yhdessä, rinta rinnan. Olin menettänyt täydellisesti sydämeni noille kahdelle.
BIANKASTA tulikin äkkiä oikein lempilapseni :). Juuri Biankan näkeminen oli aikoinaan sytyttänyt innostukseni vuonohevosiin ja kun ensirakkaus nyt rouskutti kauroja Purppuran katon alla, en voinut uskoa onneani. Toki Brazier, eli Ella, saa huomiota yhtä lailla, mutta jokin Biankan eli Ankka-muorin, kuten me häntä leikillisesti kutsumme, kesyttömyydessä ja itsenäisyydessä kiehtoo minua. Ehkä se on se sama alkukantainen kiinnostus villiin ja vapaaseen, mikä sai aikoinaan ihmisen kesyttämään hevosen ystäväkseen.
BIANKA ei tosiaan ole mikä tahansa hevonen luonteeltaan. Luultavasti sen lapsuus ja nuoruus vapaana on vaikuttanut sen luonteeseen niin, että tamma on uskomattoman viisas, mutta myös usein epäluuloinen. Vaikka se koulutuksen myötä onkin todella kiltti, niin samaan aikaan sen suonissa virtaa villihevosen veri. Arjessa se näkyy pieninä asioina ja eleinä, Ankka-muori on esimerkiksi paljon valppaampi ja säpsähteleväisempi kuin muut hevoset. Bianka on myös luontainen liikkuja: Se turhautuu, mikäli tarha/laidun on liian pieni, eikä se pääse kunnolla liikkumaan tai jos sitä seisottaa karsinassa. Tarhassa se harvoin on paikoillaan ja kun sen aamulla vie ulos, on takuuvarmaa, että Bianka esittelee kunnon viiden minuutin rodeoshown, ihan kuin aamuverryttelyksi ;).
LIIKKUVANA hevosena Biankan askeleet ovat mielettömän upeat. En uskonut, että vuonohevonen voi esittää sellaista ravia, ennen kuin näin tamman ensi kertaa kunnolla ratsastettuna. Jokainen askellaji on vahvaa esitystä alusta loppuun ja esimerkiksi näyttelykehässä esiintymistä Bianka rakastaa! Liikkeet ovat siis hienot, mutta pysähtyminen ja paikoillaan oleminen ovatkin sitten hieman ongelmallisempia ja peruutukset ovat yhtä painajaista... Säännöllisin harjoituksin koetamme saada Biankallekin kärsivällisyyttä seisoa paikallaan edes alkutervehdyksien ajan kouluradalla. Esteet ovat kovasti tamman mieleen ja yli mennäänkin yleensä vauhdikkaasti häntä tötteröllä ja korvat hörössä. Valitettavasti vauhti kostautuu välillä huolimattomuutena ja Biankalle usein kertyykin helposti virhepisteitä pudotuksista.
EMME ole vielä päättäneet, mitä lajia Biankan kanssa kisataan tulevaisuudessa. Koulu- ja esteratsastuskisoja kierretään nyt ainakin aluksi, ja koska tamma on Ruiskukassa opetettu myös valjakkoajon alkeille, niin koetamme myös sitä. Harkinnassa on myös ollut sellainen vaihtoehto, että laittaisimme Biankan ja Brazierin kummankin kiesien eteen ja tekisimme niistä parivaljakon! Mutta katsotaan mitä tästä vuonohevosinnostuksestani nyt versoo ;). Varsojakin ehkä voisi teettää, onhan rouvalla mitä hienoin rakenne, jota se ilmiselvästi periyttää jälkeläisilleen.
