ÄRSYTTÄVÄ aasi, se oli ensimmäinen mielikuvani, kun kohtasin ensi kertaa Tähkäpään Kullervon. Luimivat korvat, muljahtelevat silmät, murrosikäisen oripojan uhmakas luonne.... Ei kovin hyvä ensivaikutelma :). Vilma tarjosi minulle tätä oripoikaa ruunantuskaani, sen olisi kuulemma saanut ruunata. Ajattelin, että sitten aikanaan ruunatessa rauhoittuu ja otin Kullervon Purppuraan. Noin viikon minä sitä kestin, kunnes Kullervon-ketale lähti maitojunalla takaisin Tähkäpäähän. Ja ah, sitä rauhaa ja hiljaisuutta, mikä Purppuraan laskeutui... Ensimmäinen yö pitkään aikaan, kun sain nukuttua kunnolla! Kului kaksi päivää. Minä mietin yömyöhään Kullervon kohtaloa, mitä jos se joutuisi huonoon kotiin, jossa kukaan ei ymmärtäisi sitä ja sen persoonallista luonnetta. Niin, kiukkuinen ja huonotapainen äkäpussi oli muuttunut jo mielessäni persoonalliseksi ja luonteikkaksi yksilöksi. Pari yötä vietin unettomana, ja kun tasan viikko oli kulunut Kullervon lähdöstä, soitin Vilmalle ja kysyin, vieläkö ori olisi kaupan. Ja olihan se.

NIIN saapui rasavilli-Ervo Purppuraan. Aluksi epäilin Vilman antaneen sille jonkinasteista rauhoittavaa, niin säyseäksi se oli muuttunut viikon aikana... Toki vähän yritettiin hyppiä pystyyn ja luimia uudelle omistajalle, mutta mitäpä rakastunut nainen huomaisi... Liinaharja oli sulattanut sydämeni ja olin myytyä naista!

ALKUHUUMAN jälkeen alkoi totinen työ Ervon parissa. Ensin oli opittava, että pystyyn ei hypitä, ei huvikseen, eikä muutenkaan. Vietin lähes kaiken ylijäävän ajan oripojan parissa ja tulokset alkoivat suureksi hämmästykseni näkyä jo todella pian. Kullervo ei enää näyki, hypi pystyyn eikä rynni karsinasta tai karsinaan. Tulisuutta ja tempperamenttia pojasta kyllä toki löytyy edelleen ja napakka sen kanssa saa olla, eikä sen maine Purppuran rasavillinä ole toki himmennyt.

MINUT Ervo on ottanut omaksi ihmisekseen. Minulle se ei pahemmin jaksa uhmailla ja aina salaa, kun kukaan ei ole näkemässä, rasavillini osoittaa rakkauttaan minulle koko orinsydämensä kyllyydestä. Minullekin tämä pikkumies on tullut todella läheiseksi ja rakkaaksi.

ERVO kisasi n. kymmenvuotiaaksi esteitä, koulua ja kenttää kaikkia yhtä paljon. Orin lahjat viittasivat kuitenkin ehdottomasti esteisiin ja keskityimmekin sen jälkeen lähinnä estekilpailuihin ja silloin tällöin myös muutamat kenttäkisat mahtuvat kalenteriin. Ervon hyppytaso on vakiintunut 130cm kohdalle. Korkeampiakin esteitä Kullervo hyppää yksittäisinä, mutta ehjät radat syntyvät yleensä parhaiten Re:110-120cm -luokissa, sillä sitä korkeammat saavat sen kuumumaan hieman liikaa. Tulevaisuudessa jatkamme kisausta tällä tasolla niin kauan kuin hevosen kroppa ja mieli kestää ja homma on meistä molemmista kivaa :).

 

VAIKKA estehommat ovatkin Kullervo-herran päätoimi, niin se tykkää myös mennä koulukiemuroita: Kapasiteetti ei kuitenkaan riittänyt He:A -tasoa ylemmäksi. Vastapainona kenttätyöskentelyyn käymme Ervon kanssa usein ajoreissuilla maastossa: Pitkät kävelylenkit kärryjen tai reen kanssa ovat minun ja Ervon yhteinen juttu, josta me kummatkin nautimme kovasti. Hassua kyllä, maastoilu ratsain ei taas maistu ollenkaan tälle herralle, sillä se alkaa yleensä heti oikutella ja pelätä kaikkea mahdollista kun kotitalli katoaa näköpiiristä. Tälläistä ongelmaa ei ole ajolenkeillä...

 

JÄLKELÄISIÄ orilla ei ole kuin muutama, mutta ne ovat olleet mukavia perusratsuja.  Mitään laajamittaista siitoskäyttöä en ole Kullervolle kaavaillutkaan, vaan annan pojan keskittyä enemmän kisaamiseen. Liika tammojen kanssa pelehtiminen sekoittaisi vain herran pään ;). Vaikka Ervo muuten ehkä onkin luonteeltaan vähän sähelö, niin tyttöjen perään se onneksi pahemmin vingu (huh, olemme siis välttyneet yhdeltä kasvatusongelmalta ;)).