Luonne, historia ja tulevaisuus

TÄMÄ tamma on ensimmäinen suomenpienhevoseni. Olin jo tietoisesti etsinyt sopivaa sph:ta, jolla mieluiten saisi olla harvinainen suku, enemmän ikää kuin 4 vuotta ja jonkinlaista koulutuspohjaa. Ja kun kohtasin Virkun ensi kertaa, tiesin, että tässä se nyt on. Vire täyttikin loistavasti kaikki asettamani vaatimukset. Kun kasvattaja oli vielä vanha tuttu, en voinut muuta kuin ottaa pikkuneidin täydentämään hevoskatrastani elokuun loppupuolella 2003.

VIRKKU on mukava ratsu. Välillä sillä on hieman tapana pureutua kuolaimeen, mutta yleensä sekin johtuu vain ratsastajan kovasta kädestä. Yhtään ei saa jäädä suusta vetämään tai Virkku kyllä näyttää mitä mieltä se siitä on. Vireen vahvuuksiin ratsastaessa voisi lukea sen hyvän hyppytekniikan: vaikka ylittämämme esteet eivät vielä kovin korkeita olekaan, ylittää neiti ne sulavasti ja kauniisti, taittaen jalat taidokkaasti alleen. Mutta koska Virkku toimii hyvin myös kouluratsastuksessa, on herkkä ja oppivainen. Maastoesteillä se saattaa välillä vähän kuumua, mutta pieninä annoksina nekin sujuvat :). Virkun monipuolisuuden vuoksi olemme kisanneet sillä tasaisesti niin este-, koulu- kuin kenttäkisojakin, emmekä ole panostaneet vain yhteen lajiin.

LUONTEELTAAN pikkutammani on varsin kaksijakoinen: Laitumella ja tarhassa se suorastaan rakastaa muitten pomottamista, mutta ihmisten kanssa se käyttäytyy kuin pieni enkeli. Välillä ei uskoisi, että sama hevonen, joka tarhassa jahtaa kavereitaan hampaat kalisten ja korvat luimussa on se lupsakka tapaus, jonka jättää vaikka ilman mitään riimunaruja seisomaan käytävälle. Olen kuullut teorian, että ns. johtajahevoset tietävät hyvin aina paikkansa laumassa sekä lauman järjestyksen merkityksen ja eivät siksi koe tarpeelliseksi kapinoida ihmistä vastaan. Tiedä häntä, mutta kiltti ja lutunen Vire kuitenkin on, johtui se sitten tuosta tai kasvatuksesta.

JOS joitakin heikkouksia pitäisi kuitenkin löytää Virkun luonteesta ja persoonasta, niin ainakin yksi on suunnattoman suuri ruokahalu! Vire tykkää syödä mitä vain, milloin vain ja missä vain. Se näkyy suurena vatsakumpuna, pureskelluina lauta-aitoina ja kadonneina ratsastuhansikkaina jne. Aktiivisen syömisharrastuksen tuomaa ihramäärää koetetaan rajoittaa runsaalla liikunnalla: tamma tarhailee kokonaispäiväisesti [kuten myös muut tallin hevoset], talliapulaisemme juoksuttaa sitä aamupäivisin ja minä ratsastan sillä vähintään tunnin päivässä, yleensä lähemmäs kaksi tuntia kuitenkin yleensä. Enempikin liikunta tekisi hyvää, mutta kun aika ei valitettavasti riitä...

YLIMÄÄRÄISEN vararavinnon keräämisen lisäksi Virkun mielipuuhaa on piehtarointi. Oikea ahkeran harjaajan unelmahevonen, aina joko purun, hiekan, pölyn, mudan, ruohon, mullan, lumen tai muun materiaalin peitossa. Virkkua on turha laittaa loimitettuna tarhaan, sillä heti tilaisuuden tullen se kierii maassa ja loimi on vinksinvonksin pitkin kylkiä ja siten vaaraksi hevoselle itselleen. Myös kisakuntoon laittaminen on joskus pelkkää tuskaa johtuen mainitsemastani piirteestä.

TULEVAISUUS näyttää Virkun osalta varsin mukavalta: Olen kiintynyt tammaan jo siinä määrin, että se luultavasti tulee viettämään loppuelämänsä täällä Purppurassa. Kisailua jatketaan niin kauan kuin Virkun kunto kestää, ja sen jälkeen rouva siirtyy harrasteratsuksi ja siitostammaksi. Muutama hieno jälkeläinen Virkulla jo onkin.