JOSSAIN vaiheessa tajusin, että kantatammani Tempperamentti oli uhkaavaa vauhtia vanhenemassa, eikä minulla edelleenkään ollut omassa tallissa siitä jälkeläistä. Sitten olikin heti ruvettava etsimään isäehdokasta. Se löytyikin kohtalaisen helposti, sillä upea, nyt jo tosin edesmennyt, sh-ori Lumottu Legenda Z hurmasi minut ja Tempperamentinkin täysin. Ja eipä aikaakaan, kun tallissa hoiperteli suloistakin suloisempi pikkutamma Lumo.

LUMO osottautui jo alusta pitäen luonteeltaan melko araksi ja herkäksi. Vieroitus emästä oli sille todella kova pala, vaikka se kuinka hienovaraisesti ja huomaamattomasti yritettiin tehdä. Voi sitä surkean hirnumisen määrää, kun Lumo ensimmäisen kerran oli tarhailemassa muiden hevosten seurassa ilman emäänsä. Raukka yritti jopa tulla lankkuaidasta lävitse ja sai siinä rytäkässä hirmuisen avohaavan ryntäisiinä. Kun pikkuinen oli sitten tottunut elämään ilman äitiään, seuraava koetinkivi oli laumaan sopeutuminen. Nuorimpana se tietenkin joutui pahnan pohjimmaiseksi hierarkiassa, mutta sen pelokas olemus ilmeisesti ärsytti sen tarhailukavereita suunnattomasti ja ne sitä kovasti höykkyyttivät. Kaikeksi onneksi Lumo alkoi muutaman kerran selkään saatuaan hieman puolustaa itseään ja silloin muutkin antoivat sen olla rauhassa, vaikkakin se kovin yksinäinen ja syrjitty edelleen laumassa oli. Kun Purppuraan sitten tuli FWB-ruuna Vinski, siirrettiin Lumo tarhailemaan sen seuraan ja yllättäen näistä kahdesta tuli parhaat kaverukset. Vinskiltä Lumo sai paljon itseluottamusta ja kun Willow lähti Purppurasta kohti uusia seikkailuja, voitiin tamma siirtää hyvillä mielin muitten neitojen sekaan tarhailemaan. Nykyisin Lumon bestis on nuori Ruiskukan Lupaus ja nämä kaverukset voi nähdä usein rapsuttelemassa toisiaan.

KOULUTUSTA aloitellessamme Lumo muodostui oikein murheenkryyniksi. Tamman herkkyys sai sen pelästymään satulaa, pidätteitä, ihmisen painoa selässä. Keksimme kuitenkin tuoda Vinski-herran mukaan opetustuokioihin silloin kun jotain uutta oli tapahtumassa. Ruunan lempeä ja levollinen olemus rauhoitti myös Lumon. Ja kun joku asia on kerran turvalliseksi koettu, ei Lumo enää sen jälkeen jaksa päätään vaivata sillä.

SELÄSTÄ käsitellessä Lumo on herkkä ja vaatii määrätietoisia apuja. Epävarmuus tai epäloogiset avut saavat sen pelokkaaksi ja säpsähteleväksi. Jos kuitenkin luottamus on molemminpuolista, niin Lumo kyllä on osoittanut olevansa todella kätevä ratsu. Tamman emä Tempperamentti oli ennen kaikkea estehevonen ja salaa taisin toivoa Lumosta Tempun loistokkaan esteuran jatkajaa. Kohtalo kuitenkin määräsi toisin: Lumo osottautui kömpelöksi ja hitaaksi esteille, mutta koulukilpailuissa se nähtiin usein kärkipäässä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että useiden tuskaisten estekisojen jälkeen aloimme panostaa vain kouluratsastukseen, eikä Lumo ole pettänyt odotuksia: Se on napsinut tasaiseen tahtiin sijoituksia koulukilpailuista. Tammasta oikein näkee, miten se nauttii esiintymisestä ja koulukiemuroiden vaativuudesta. Yllättävää kyllä, Lumon arka luonne ei ole koskaan ollut este kilpailemiselle: Päinvastoin, kisapaikoilla siitä kuoriutuu yleensä varsin itsetietoinen ja rohkea ratsu! Lumon tulevaisuus on aika pitkälti siis koulukisojen starana, ja siinä ohessa ehkäpä muutama jälkeläinenkin...